torstai 29. maaliskuuta 2012

pääsykoekirjoja vältellessä

Perheenlisäystä: akvaariossa on kalavauvoja, joista olen järjettömän innoissani. Pienenpieniä ja hyperaktiivisia rusokiilakylkiä, ra-kas-tan! Meillä on myös noin miljoona ja yksi monnivauvaa, joten jos joku haluaa monnin, tai vaihtoehtoisesti tietää, miten niiden hillitön lisääntyminen saadaan loppumaan, contact me.

Olen myös rakastunut materiaan. Nimittäin:

Arabian Kotikaupunki-mukit.

 
Ne minä aion ostaa itselleni ylioppilaslahjaksi. Koska mukit. Koska Helsinki.

Helsingin ajattelu polttaa sydäntä. Ajattelen merta, raitiovaunuja ja sitä, miten minustakin voisi tulla boheemi urbaani akateeminen yliopisto-opiskelija, joka juurtuu pääkaupunkiin niin tiukasti, että tylsistyy muualla, mutta kaipaa silti lapsuuden metsiä ja hiekkateitä. Ehkä teen tästä aiheesta vielä kunnon postauksen jossain vaiheessa.

Mutta jos aion koskaan päästä sinne, minun pitäisi lukea pääsykokeisiin. Olen pudonnut kärryiltyä Maailmankansalaisen uskonnon sivulla 27. Upeaa. Onneksi on olemassa paljon sijaistoimintoja, kuten nukkuminen, korvapuustien leipominen, elokuvat (Sweeney Todd ja ah-niin-saakelin-kuuma Helena Bonham Carter), sekavien postausten tekeminen blogiin, Irlannin-matkan suunnittelu ja dataaminen. Pajunkissojen tuijottelu ja lokkien äänen kuuntelu.

 Kuunnelkaa taidetta.

 

Kaupunki on muuttunut 
mutta ei järin paljon 
muistamme sen värin 
joka oli harmaampi 
silloin ei ollut yhtään 
eurooppalaista vaateliikettä 
olutta oli vain ruokailijoille 
koko paikka muistutti Neuvostoliittoa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

että tahdon oppia tietämään
mitä yritit sanoa
nään jo nyt paljon kauemmas