tiistai 24. huhtikuuta 2012

800 kilometrin vaellus

Eilen tein listan kirjoitusprojekteista, jotka aion toteuttaa tänä vuonna. Toivon, että vuoden vaihtuessa huomaisin toteuttaneeni niistä ainakin muutaman. Lista on pitkä mutta innostava. Minuun on iskenyt hurja hinku elättää itseni kirjoittamisella vielä jonakin päivänä, ja eikö tämä kerta kaikkiaan tarkoita, että minun täytyy kirjoittaa enemmän ja tehdä koulutehtäviä vain silloin kun on aivan pakko?

Ihmiset lähtevät kesälomille, kesätöihin, kesä kesä kesä. Minulle on huhtikuu, on sysitalvi, ei ole kesä.

Kirjan ja ruusun päivänä toimin niin kuin toimii nainen jolle kukaan ei ole ostamassa kirjaa saati ruusua: menin ja ostin kolme kirjaa itse. Tai oikeammin: ostin kaksi kirjaa, jotta saisin kaupan päälle Tuomas Kyrön Miniän. Sitten kävelin luennolle, istuin luennolla, kävelin kotiin ja kotiovesta astuessa sivuja oli jäljellä enää muutama.

Olen alkanut tutustua Millennium-trilogiaan. Aamupäivisin toivon, että posti toisi Minimanin tarjouslehtisen.

Ystävä kävi kylässä elokuvan jälkeen ja keitimme teetä ja jaoimme sympatiaa ja juuri sellaista elämän kuuluu olla. Minä niin kovasti toivon että ensi vuonna hän olisi tässä kaupungissa.

Sitten olen lähinnä syönyt keksejä ja kuolannut Jamie Campbell-Boweria.

Niin, ja se Potter-maraton. Se oli mahtavaa. Mutta ensi kerralla - sillä sellainen tulee, sano mitä sanot, Minna - me varaamme enemmän aikaa, kokonaisen viikonlopun, jotta voimme nukkua. Näin vanhemmiten sitä ei enää jaksa valvoa niin kuin nuorena jaksoi. Eikä se kai ole ongelma, se on vain ominaisuus.

Seuraavan kappaleen valikoin sattumanvaraisesti, mutta mikäli kanssabloggaaja haluaa nähdä siinä inside-huumorin vivahteen, menköön.

500 miles = 804.67200 kilometers



sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

piertotum locomotor

Pakkaan laukkuja taas. Irlanti kutsuu minua ja neljää ystävääni.Odotan kovasti vihreitä nummia, linnoja ja irkkupubeja.

Katsoimme kanssabloggaajan kanssa maratonina kaikki kahdeksan Harry Potteria. Yli 18 tunnin tv:n tuijotus yhdistettynä kolmen tunnin yöuniin, muutamaan sipsipussiin ja (limsa)juomapeliin jättää sanottavaksi vain yhden asian: älkää kokeilko tätä kotona.

Mutta Minerva McGarmiwassa on tyyliä ja Harry Potter on maailman paras asia. Ja coolein. Siksi ehkä karkaan Irlannista Lontooseen King's Crossin asemalle.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

pääkaupungista

Helsinki.

Ostin mangoteetä pienen kaupan punatukkaiselta naiselta.

Näin rastamiehiä ja noin miljoona Fjällräven-reppua ja katusoittajia. Käyttäydyin kuin idiootti, joka ei ole koskaan nähnyt edes liikennevaloja.

Mietin, miksi en pukeudu niin kuin oikeasti haluaisin ja miksi hiukseni ovat takaapäin niin rumat.

Ajoin lähijunalla ja ihastelin katukylttejä. Hämmästelin, kuinka kävelijöille ja pyöräilijöille on omat kaistansa kevyen liikenteen väylällä.

Sain lounaan yliopistolla opiskelijahintaan, kiitos ystävällisen kassaneidin.

Kävin eduskunnan täysistunnossa kuuntelemassa Ben Zyskowiczin järjettömän tylsän puheenvuoron. Vannoin mielessäni, että tänne palaan vielä, puhujankorokkeelle.

Kävin katsomassa Nälkäpelin ja ajattelin, että haluan olla kuin Katniss Everdeen.

Päätin, että sitten kun asun Helsingissä, ostan ruokani torilta. Ainakin perunat.

Rakastuin kortteleihin, joilla on eläinten nimiä. Hamsteri, Aasi, Kirahvi. Ja kivisiin kilpikonniin.

Niin, ja olin toki aika rakastunut tuohon yhteen, jonka luona majailin. Oi onnea.






lauantai 14. huhtikuuta 2012

mene sinä siili takaisin metsään, mä lähden huomenna kaupunkiin

Arvaatteko mihin kaupunkiin?

No Helsinkiin.

Lataan mp3-soittimeen Ultra Brata, pakkaan tavarat Fjällräveniin ja hyppään junaan. Suunnitelmissa olisi kävellä aamulla meren rannassa, katsella puluja eduskuntatalon portailla (as Kyösti Pöysti), tavata uusia ihmisiä ja olla rakastunut.

 

Ai niin, ylioppilaaksi pääsemistä voi odotella hyvillä mielin kun on mekko kengät ja korvakorut hankittu.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

en keksi otsikkoa

Koneella istumisen voi oikeuttaa hyödyllisten asioiden tekemisellä. Tulostin junalipun, uusin kirjaston lainat ja tutkin vanhoja teologisen pääsykokeita.

Ystävän akvaariosta muutti meille albiinomustatetroja ja iso kanto, ja minähän olen taas liekeissä.

Tie onneen on pelata Giljotiini-peliä ja kuunnella LP-levyjä. Myös pienet pääsiäismunayllätysdinosaurukset ovat kivoja. Ja nauraminen niin, että itkettää eikä saa happea ja luulee kuolevansa.

Pääsiäisbrunssillakin kävin, oli mainiota.

Vuokko Hovatan ääni on kauneinta maailmassa.



Ja nyt taas pääsykoekirjaa. Ihan oikeasti.



sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Matkakertomuksia

Milanossa oli jokseenkin kevät. Keskiaikainen linna veti minua puoleensa kovin. Hotelliaamupalan leivänpaahdin oli kiehtova kapine, joten pureskelin vuorotellen nutellan ja sulatejuuston peittämiä leipiä.

Minulla on uusi paita. Siinä on Chloë Sevignyn kuva ja sen on valmistanut Marc by Marc Jacobs eikä minua oikeastaan haittaa ettei vaaleanpunainen sovi minulle (tai että veljeni mielestä paita on ruma). Kaksi vuotta etsintöjä neljässä maassa riittivät oikeuttamaan ostopäätöksen.

Milanosta Riikaan lensi suloinen mies, mutta harmikseni hän ei saapunut jatkolennolle Tampereelle. Ehkä hän olikin hallusinaatio. Hänellä oli nuttura ja hieman siivoton ruskea parta ja farkut ja hän istui risti-istunnassa lentokentän lattialla ja vaikka näin hänet itse, alan olla jo melko epäileväinen, tokko tuollaista henkilöä voi olemassa ollakaan.

Riika-Tampere-kone oli 48-paikkainen, ja perillä lentokentän ovet olivat jo lukitut.

Minäkin olen kirjoittanut NaPoWriMo-runoja, mutta ne ovat lyhyitä ja hupsuja ja melkoisen raakileita, eivät sellaisia kauniita ja harkittuja kuin Minnan runot. Päätin etten julkaise täällä yhtäkään, mutta taidanpa sittenkin.


3.4.

good morning
stuertilla
hurmaava hymy
jos olisin mies
iskisin silmää



4.4.

otamme satunnaisen raitiovaunun
päätepysäkille

minulla on
vakosamettitakki
nutellaviikset ja
kertakäyttökamera

postikorttiin kirjoitan
olisitpa täällä! (alasti)

lauantai 7. huhtikuuta 2012

i wish i had a mango tree

Täällä kylällä asuu nainen, joka näyttää muumihahmolta. Tänään sillä oli punaiset kumisaappaat, pörröiset korvaläpät ja kukkahame. Reppu selässä. Mietin, mihin se oli menossa ja voisinko minäkin olla aikuisena yhtä herttaisen näköinen.

Ihmisten puolueen Päivi on mun idoli paskoista mielipiteistään huolimatta.

Tänään on tosi tosi tosi kevät.

Muuta sanottavaa ei tänään minulla olekaan. Nukuttaa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

kun kaikki katsoi minua, sanoin mä tahdon runoilla

Tämä talvi on kestänyt vuosia,
huokaisi ystävä


Minä olin samaa mieltä,
mutta päätin kertoa


ruusunnupuista jotka jo
availevat ääntään
kasvihuoneissa kesää varten


Ruusut ja kastuneet sukat
märän maan tuoksu
sulava likainen lumi
lohduttavat meitä tänään


lupaavat suurempaa


Vuosien päästä nauramme yhdessä
kevätmielillemme
onnen kaipuulle
nuoruudellemme kiihkomieliselle
kaikkitietävyydelle

olkaa armollisia.
minä vasta opettelen.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

jos taivas on paksu ja harmaa

Mä vihaan vihaa. Vihaan äkäisyyttä, marttyyriyttä, katkeruutta, tympääntyneisyyttä, pessimismiä ja kaikenlaista perseilyä. Sitä, että puolisot ovat ilkeitä toisilleen ja vanhemmat rähjäävät lapsilleen. 

Peräänkuulutan rakkautta, kärsivällisyyttä, huumorintajua, tiettyä positiivista välinpitämättömyyttä, rentoa elämänasennetta ja seikkailunhalua sekä unelmointia.

Silti itse sorrun jatkuvasti kaikkeen, jota vastustan. Valitan. Murehdin turhia. Kiukuttelen. Inhoan itseäni ja väheksyn muita. Tiedän, että se kuuluu elämään, mutta rajansa kaikella. Haluaisin juuri nyt sanoa maailmalle, että katsokaa auringonpaistetta. On kevät, ja maailma on täynnä pieniä ja suuria ihania asioita niiden arkisten ja ikävienkin murheiden rinnalla.
 
postikortit
muumimukit
hyvät hiusaamut
pienet käytännön pilat
Marianne-karkit
intertekstuaalisuus
tähtisadetikut
punainen kynsilakka
kun koira tulee syliin nukkumaan
tuoksut, jotka tuovat mieleen tietyn hetken tai ihmisen
saippuakuplat
rinkat
irtokarkit
nukkua pää jalkopäädyssä
kirjamessut
Marimekko
junalla matkustaminen
keinuminen
Vihreä liitto
YleX
sateenkaaret
villapaidat
naalit
Vakiopaine
Vasemmistoliitto
suosikkielokuvien katsominen uudestaan ja uudestaan
kirahvit
Fjällrävenit
Ïhmisten Puolue
Reilu Kauppa
äänestäminen
dinosaurukset
Ultra Bra
vuodenaikojen vaihtuminen
rahka ja kahvi aamuisin
Spotify
Sinkkuelämää-tunnari
hetki, jolloin tee on juuri sopivan lämmintä
polkupyörät
hauskat, yllättävät tekstiviestit

Minua nukuttaa. Mutta jos teitä ei nukuta, soittakaa ystävälle kysyäksenne kuulumisia, menkää pyöräilemään ensimmäistä kertaa tänä keväänä, liittykää puolueeseen, kirjoittakaa kirje, varatkaa lento kauas, huudattakaa lempilevyänne, katsokaa hyvä elokuva tai lukekaa runoja. Tai ainakin hymyilkää äidille/puolisolle/tuntemattomalle vastaantulijalle/lapsellenne. Tai mitä hyvänsä. Saa itkeäkin, jos siltä tuntuu.


  jos taivas on paksu ja harmaa
aion soittaa sulle varhain
silloinkaan en osaa unohtaa

PS. !!! tiedättekös mikä tämä on. Elokuuta odotellessa!