800 kilometrin vaellus

Eilen tein listan kirjoitusprojekteista, jotka aion toteuttaa tänä vuonna. Toivon, että vuoden vaihtuessa huomaisin toteuttaneeni niistä ainakin muutaman. Lista on pitkä mutta innostava. Minuun on iskenyt hurja hinku elättää itseni kirjoittamisella vielä jonakin päivänä, ja eikö tämä kerta kaikkiaan tarkoita, että minun täytyy kirjoittaa enemmän ja tehdä koulutehtäviä vain silloin kun on aivan pakko?

Ihmiset lähtevät kesälomille, kesätöihin, kesä kesä kesä. Minulle on huhtikuu, on sysitalvi, ei ole kesä.

Kirjan ja ruusun päivänä toimin niin kuin toimii nainen jolle kukaan ei ole ostamassa kirjaa saati ruusua: menin ja ostin kolme kirjaa itse. Tai oikeammin: ostin kaksi kirjaa, jotta saisin kaupan päälle Tuomas Kyrön Miniän. Sitten kävelin luennolle, istuin luennolla, kävelin kotiin ja kotiovesta astuessa sivuja oli jäljellä enää muutama.

Olen alkanut tutustua Millennium-trilogiaan. Aamupäivisin toivon, että posti toisi Minimanin tarjouslehtisen.

Ystävä kävi kylässä elokuvan jälkeen ja keitimme teetä ja jaoimme sympatiaa ja juuri sellaista elämän kuuluu olla. Minä niin kovasti toivon että ensi vuonna hän olisi tässä kaupungissa.

Sitten olen lähinnä syönyt keksejä ja kuolannut Jamie Campbell-Boweria.

Niin, ja se Potter-maraton. Se oli mahtavaa. Mutta ensi kerralla - sillä sellainen tulee, sano mitä sanot, Minna - me varaamme enemmän aikaa, kokonaisen viikonlopun, jotta voimme nukkua. Näin vanhemmiten sitä ei enää jaksa valvoa niin kuin nuorena jaksoi. Eikä se kai ole ongelma, se on vain ominaisuus.

Seuraavan kappaleen valikoin sattumanvaraisesti, mutta mikäli kanssabloggaaja haluaa nähdä siinä inside-huumorin vivahteen, menköön.

500 miles = 804.67200 kilometers