Laulamisesta

Syön jogurttia purkinpohjalta ja muistelen sitä kertaa, kun lauloin karaokessa kappaleen jota en ollut koskaan kuullut. En vieläkään tiedä, mikä niiden sanojen todellinen sävel olisi.

Mutta mä en itke koskaan

Pahinta on se kun kaikki halii toisiaan 

ja sanoo: ei oo tän parempaa joo ei niin

se on vaikeeta ja vaivauttavaa 

mä aina tuijotan lattiaan tai seiniin

Jäätyi maa

mullei hattuu ei kaulaliinaa

sä lähdit juoksuun ja ehdit ratikkaan

ja jossakin rakastui onnekkaammin 

jotkut muut

mulle jäi tyhjyys ja kuuraiset puut

Jos mikään ketään koskettaa

yleensä musta se on roskaa

häissä muut jakelee nenäliinojaan

mutta mä en itke koskaan

Jäätyi maa

mullei hattuu ei kaulaliinaa

sä lähdit juoksuun ja ehdit ratikkaan

ja jossakin rakastui onnekkaammin 

jotkut muut

mulle jäi tyhjyys ja kuuraiset puut

Sen tajuu vasta kun sen kadottaa

sä lähdit juoksuun ja ehdit ratikkaan 

ja jossakin rakastui onnekkaammin 

jotkut muut

niin on kauniita kuuraiset puut

Junamatka maalle oli pitkä ja epätodellinen, käytävän toisella puolella istuva mies luki Jumalharhaa ja minun teki mieli kysyä siltä miksi. Mukava nainen lainasi puhelintaan kun omastani loppui akku, mutta en osannut tarpeeksi kiittää, ja konduktöörikin oli mukava, mutta minä en katso enää ihmisiä silmiin, kun muuten ne näkee. Kaiken.

Täällä maalla nappisilmäkoira rakastaa minua ja minä sitä, aurinko paistaa, kahvi on kylmää, minulta tivataan tulevaisuudensuunnitelmia, ikään kuin minulle olisi olemassa joku ensi viikko tai ensi kesä,

enkä voi kertoa, että pohdin vain

lopettaako perusopintojen vai kandin jälkeen

vai nyt heti.

Jollain hassulla tavalla kirkkohistorian esseen kirjoittaminen on mukavaa: se vie ajatukset pois.

Ja ainoa asia, jossa on järkeä, on Nuhevi. Pääsin hallitukseen ja aion hakea myös Armon Vihreiden hallitukseen ja kadota pikkuhiljaa puoluemaailmaan ja juurtua puoluetoimistoon joka on maailman paras paikka ja unohtaa kummittelevat opintopisteet ja oppimisesseet ja ryhmätyöt.

Kadota. Minä tahdon.

Olisin voinut olla sinulle se.

And you let her go

staring at the ceiling in the dark

same old empty feeling in your heart

'cause love comes slow and it goes so fast

well you see her when you fall asleep

but never to touch and never to keep

'cause you loved her too much and you dived too deep

Find what you love and let it kill you

Viime aikoina kaksi tärkeää lähetettyä asiakirjaa:
hakemus Helsingin Vihreiden Nuorten hallitukseen

ja

yhteydenottopyyntö opintopsykologille
motivaatio-ongelmat, keskittymisvaikeudet,
tunne siitä ettei pärjää enää

On surullisia asioita, on iloisia asioita.
Jälkimmäisiä edustaa illat, jolloin
tanssii paljain jaloin koko soittolistan läpi
maailmassa jossa on kaksi kaunista naista
joiden kaltainen minäkin haluan olla,
kun täytän 30.

Olin yökylässä

Perjantai. Iltapäivä. Opiskelut on laitettu pakettiin tämän viikon osalta ja tarkoituksena on kirjoittaa rästiin jääneet NaNoWriMo-sanat, joita on kaksi ja puoli tonnia. Mies on viikonlopun Kuopiossa ja minä ikävissäni.

Ystävä soittaa. Tule teelle, on tylsää, ostan pullaa. Ystävä on inttileski. Minä menen.

Syntyy jännittävä ajatus: jään yökylään. Ostamme pizzaa ja jäätelöä. Katsomme Sinkkuelämän uusintoja ja muistelemme nuoruutemme valvottuja öitä. Minulle pedataan sänky muhkuraiselle sohvalle. Se tuntuu hölmöltä: oma pehmeä jousisänkyni on kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Jään silti. Nukahdamme puoliltaöin.

Herään aamulla kahdeksalta. En raaski herättää ystävää, joten kiipeän fleece-huopaan kääriytyneenä istuma-ammeeseen ja luen kaikki vessan hyllyyn kerätyt Cosmopolitanit. Ystävä herää puoli kymmeneltä. Aamuteetä minulle, aamukahvia hänelle.

Kummallisia hetkiä. Joistakin asioista olen tullut luopuneeksi aikuistumisen myötä. Kuinka hienoa huomata, ettei niitä asioita oikeastaan kaipaakaan - että yökyläily oli elämän parasta aikaa lukioikäisenä, mutta nykyinen pitkien keskustelujen käyminen teen ääressä päiväsaikaan ei tunnu siltä, että mitään olisi menetetty. Vuodet tuovat vain lisää, eivätkä muuttuneet olemisen tavat poista yhteyttä. Sellaista kai ystävyyden kuuluukin olla.

Tänään näen toisen ystävän. Rästisanat kuroutuvat kasaan hitaasti mutta varmasti.

Pois

Eteenpäin on mentävä. Jos pysähtyy kuuntelemaan itseään jonnekin yliopiston keltaisten rakennusten väliin,
saattaa kuulla sen, kun sisällään jokin huutaa

MENE
LÄHDE NYT
ENNEN KUIN
ET ENÄÄ VOI

En voi kuunnella sitä, sillä minne minä menisin?
Pois pitäisi päästä, mutta kun ei ole suunnitelma B:tä, on jatkettava niin kuin aina ennenkin.

Silloin, Tuomiokirkon portaiden yläpäässä, kun pitäisi olla hauskaa, unohdan missä olen ja katson tyhjin silmin pimeälle merelle. Milloin kaikesta tuli näin rumaa?

Mä oon kuten luulet, aivan kuin tuulet

mä huudan mä valvon
mä huonoa palvon
mä uuvun mä luovun
en tee mitä pitää
ja mitään en muista
sovituista
turtua haluan
valua pois hämärään

Shh, ei kerrota äidille, ei kerrota kun mummi soittaa
mitä ystäväni tekevät juhlissaan
tai etten ole pessyt pyykkiä pitkiin aikoihin
etten pääse läpi viime viikon tenttejä
enkä pysty näihin kaikkiin ryhmätöihin
että huoneeni on ollut täynnä tiskejä
että tuijotan eteeni näkemättä mitään
että pelkään että minua ei suudella
enää koskaan
että olen tunteja myöhässä kaikkialta
että
että

Te kaikki jotka kohdattaessa aina kysytte mitä kuuluu,
tulkaa katsomaan,
miltä täällä mielestänne näyttää,
miltä tämä kaikki teistä näyttää

"Make mistakes"

1. Rakastan ylläolevaa videota
2. Neil Gaiman on ihana: älykäs ja inspiroiva ja vielä komeakin
3. Tyhmää miettiä uravalintoja ja kursseja kun kannattaisi vain kirjoittaa kaiket päivät
4. Vein juuri painoon ensimmäisen päätoimittamani järjestölehden, se on taitettu Wordilla ja siinä on epäkorrekti pääkirjoitus ja luultavasti kaikki muukin aivan toisin kuin kuuluisi mutta olen innoissani ja jännittynyt

All I ever wanted was the world

Nämä päivät eivät rakasta minua
enkä minä niitä

juoksen pakoon koska pelkään kaikkea mikä oli joskus tärkeää
luen menneisyyttä ja itken
aika oli joskus kaunista

En halua tehdä enää mitään

primadonna life, the rise and fall

Huomioita sunnuntaiaamusta

Sunnuntaiaamuna
Helsinki on vielä kiinni
Sen hautaustoimistot ja
R-kioskit pimeinä

Kaisaniemen puisto
Hukkuu vaahteranlehtiinsä
Koira tuijottaa oravaa

Aamulla rautatieasemakin
On hiljainen ja ylevä
Junat kulkevat harvemmin

Ja siksi menen myöhässä
Sinne minne olen menossa

Siellä naisilla on siilitukat
Kuntauudistuksesta ja toimintasuunnitelmasta
Puhutaan palavin silmin
Sydäntä polttaa

Huulipunan lisään vasta
Lähempänä Tikkurilaa

Tällaisia ovat päivät

Huulipuna jää
Take away-mukin reunaan

Hajotan ihmissuhteita
Yhden kerrallaan
Kun en jaksa enää, hankkiudun eroon

Korvissa kiiltelee leikkihopeaa

Mielialanvaihteluja
Vihaan yliopistoa
mutta hei väitelläänkö tohtoreiksi

Haluaisin mummolaan
Jossa aika on pysähtynyt
Pullan tuoksu ei koskaan muutu

Leikkipuistossa
Vaahteranlehtiä ja lapsia
Niitä naurattaa
Niiden hymyt
Saavat minut itkemään

Pyyhin kyyneleet ennen kuin
Pääsen Kirkkokadun ja Unioninkadun
Risteykseen

Voimaannuttava kokemus:

Pikku Kukan ihana musiikki 

ja suloisen kömpelöt välispiikit

Vuokko Hovatta oli puhtaasti täydellinen

Olen nähtävyys näkymätön

On monia maailmoja.

On Kiasman aukio päivänvalossa. Silloin se on täynnä aktivisteja, hippejä, koiria, puheensorinaa ja Free Our Activists-kylttejä.

Sitten on Kiasman aukio illalla, tyhjänä. Kuljen sen ohi, kun olen lähtenyt salaa juhlista, jotka olivat liian hyvät minulle. Ne ovat maailmoja joita katselen ulkopuolelta hiljaisena nurkassa, tietäen, etteivät ne koskaan kosketa minua.

Lihaton lokakuu on minulle vegaaninen lokakuu,
ja maihareillani haluaisin potkia päähän maailmaa jossa on virhe.

En osaa enää kirjoittaa ja pelkään, että alan pelätä ihmisiä.

ja kun käännyt pois

pesen otsasta leimaa

Jacques

kokoustin tänään tuntikausia valitsemassa hallopedeja (menneisyys on noussut kummittelemaan)

se kuulostaa muuten ihan vadelmalta se halloped

illalla tehdään porkkanasämpylöitä tai ehkä -teeleipiä

haluan kloonata Jacques Cousteaun pipon

(ja sen ranskalaisen charmin)

En syntynyt tänne itkemään

flirttailen, drinkin sateenvarjolla ostan
kevytsavukkeen huulillein nostan
kiusoittelen, tahdon että mua halutaan

Piti kirjoittaa asuntopolitiikasta, mutta tahdoin kirjoittaa ensin siitä,
että eilen oli parasta,
että sen jälkeen aamuauringon säteet jossain Kalliossa pääsivät sisään sälekaihtimien väleistä,
täplittivät olkapäätä ja hiuksia (ei minun),
enkä ajatellut hetkeen mitään vakavaa.
En tiedä, tuliko taas tehtyä jotain tyhmää,
mutta no, kerrankos sitä täällä eletään.

From heartache to inner peace

Viime aikoina

olen tiedostanut, miten paljon kesällä kaipasin Helsinki-ystäviä, tuttuja kasvoja, ihmisiä joiden kanssa valittaa tylsistä luennoista ja kanssateologeista, ihmisiä elämään rinnalle.
olen ollut krapulassa, olen ollut flunssassa.
olen eksynyt jonnekin moottoritien varrelle ja vannonut, etten enää koskaan nouse bussin kyytiin tässä kaupungissa, löytänyt sittemmin takaisin
olen ollut pohjattoman surullinen ja peloissani, hajonnut pieniksi palasiksi pimeään rappukäytävään, soittanut korvaamattomalle äidille ja kummitädille ja löytänyt apua
sain valaistuksen opintoihin: ei, minusta ei tulekaan pappia, ei ainakaan näillä näkymin, A2-linja on ihan okei
Tuomasmessu ja teejatkot, olin vähän epäsosiaalinen mutta leivoin hyvää vegaanista piirakkaa.
Tänään alkaa sivuaine.

Taidan olla elossa.

Ja minä oivallan

Jos en ole onnellinen nyt, tulen olemaan vielä joskus.

Uusi lukuvuosi tuo uusia seikkailuja. Tekee mieleni tanssia - sen sai aikaan yksi hyväntahtoinen kosketus

ja satuttavista ihmissuhteista pitää lähteä ajoissa

enkä jaksa olla huolissani enää

Mitä minä voin tehdä - elää elämää jonka joskus kuvittelin

Huomenna lupaan hymyillä enemmän (silloin ehkä ei ole enää krapulaakaan).

Niin hyvää puuta

Loppujen lopuksi minulla on kesän päätteeksi kourassa työtodistus kuukauden ajalta, tulin kotiin ja söin viimeiset neljä keksiä Palahniukin tahtiin tuosta vain.

Kämppiksellä on uusi pesukone ja minulla vihdoin pesupähkinöille kangaspussi, ei tarvitse käyttää sukkaa moisen asemassa. Eikä tarvitse kantaa pyykkiä pestäväksi toisaalle.

Eilen kannoin banaanilaatikoita ja häkkivarastosta löytyneen maton. Se ei ollut minun muuttoni, mutta oli se kuitenkin melkein ja niin vain vaihtui katto jonka alla nukkua. Paljon kotoisampaan. Sellaiseen, jossa ei ole ylimääräisiä soluihmisiä. Ja herääminen oli parasta ja paahtoleipäaamupala oli parasta ja myös maailman paras mies on minun ja siitäkös minä olen välillä ihan hämmentyneessä hurmiossa enkä toivottavasti ikinä lakkaa olemasta (ja kiitollinen). Ja minulla on vaatteille oma hylly.

Tänään ja huomenna säätiedotus lupaa orkesteriharjoituksia, syntymäpäiväravintolaillallista ja asiaankuuluvasti sitä edeltävää korttiaskartelua, sekä UIJUIJUI siirtymisen lyhyehkön loman viettoon Kuopioon.

On oikeasti aika pelottavaa olla näin onnellinen.


ps. hallitus, imaskaapa slerbaa

Ei auta huuto vasten tyynyä

Eikä minua korvenna se, että olen tyttö, jolle soitellaan vain humalassa
eikä se, että kävelen yksin ilman kenkiä Temppeliaukiolta Kruununhakaan
varoen lasinsiruja
ei, ei, ei,
osaan nauraa kaikelle sille.
Ei se, miten pimeitä ovat yöt ja kylmiä, ja miten tyhjiä päivät.
Minä vain odotan.
Minä iloitsen toisten lapsista, toisten kihlauksista.

Uusien fuksien orientoiva viikko alkoi tänään,
minä muistan yhden fuksin vuoden takaa,
sillä oli kirkkaat silmät, sydän täynnä intoa ja rakkautta
voi miten se uskoi kaikkiin unelmiin
se valitsi asua joka on tarpeeksi hyvä yliopiston aloittamiseen
minäkö se olin

Uusi musiikkirakkaus, aurinko paistaa, mitähän tekisin tänään?

tahdon kuolla häpeään

likaisena kasvoni kätken

Meihin meistä jäljet jää

Ja kun hän lähti,

oli vesi harmaata, ja

taivas ja sielu.

Häneltä jäi minulle

tyhjä tupakka-aski, Ruotsista tuotua Coca-Colaa

ja kaulaan armeijan tunnistelaatta

(tai mikä lieneekään)

Minulta jäi hänelle

pala sydäntä ja mietin: hölmö tyttö,

jakaa nyt noin palasia maailmalle

Viime päivät ovat vanhentaneet minua vuosia.

Vaillinaisia lauseitani

su 23.6.13

Automatkan aikana meitä on viisi

kulkemassa satoja kilometrejä

vihaitkusta huutoon, anteeksiantoon, uuteen vihaan

Minä tunnen särkyvät maailmat ihmisten välillä

Muistan kyllä toisiakin hetkiä, mutta

nyt kuulen vain renkaiden huminan moottoritiellä

me olemme jotain mikä on jäänyt

valumaan unohtunut hana

ti 25.6.13

Vesi on matalaa ja kylmää, minä

laskeudun laiturilta

ojennan käteni vartaloni sydämeni

kaukana lännessä aurinko

laskee mäntyjen taakse

minä tunnen tämän värinän

olen kokenut sen ennenkin

se lupaa hyvää

maailma on vihdoin vain minun

to 27.6.13

Tänään säikähdin ensimmäistä kertaa

kun tajusin:

Seuraavan kerran kun palaan

ei minua odota kukaan.

Mutta koskaan en sano:

Älä mene

Kun minä ja muuttolinnut lähdemme etelään

sinulla on toinen suunta,

ja niin on sen määrä olla:

Kesäheilat ovat kesäheiloja

eivätkä isot tytöt itke

ti 16.7.13

Minä saatan olla seikkailija

Pakata pyyhkeen ja vaihtosukat

reppuun, juosta rikkinäisissä

kengissä valtatien yli

Nauraa riskeille ilman pelkoa

Mutta väärän kaupungin yön laskeuduttua

väärällä huoltoasemalla

minuakin värisyttää

Kaikkiin koteihin satoja kilometrejä

la 20.7.13

Tahdon kirjoittaa

ainakin sata tarinaa siitä

miten komea olet

aukinapitetussa paidassa

nauravana, ivallisena

tupakka oikeassa suupielessä

mutta niitä tarinoita

ei ole tarkoitettu minun kirjoitettavakseni

// Kesä on pian kääntymässä syksyyn. Olen jakanut ehtoollisviiniä tärisevin käsin ja toistellut Herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu, laulanut muistisairaille vanhuksille, kaivannut elämääni, alkanut pitää Anna Puun musiikista, koskettanut, kärsinyt kuuhulluudesta, iloinnut ystävien saamista asunnoista, töistä ja opiskelupaikoista ja toivonut että omassakin elämässä tapahtuisi jotain hienoa.

Juuri nyt ei kuulu hyvää mutta luotan - kyllä tämä tästä.

Kuinka rakastua taikuriin

palapelin tuhanneskahdeksas pala löytyi korvani takaa
se oli viimeinen
se loksahti

annoin kissoille sitä mitä ikinä kissat syövätkään
ja meille tomaatti-makaronipataa
se vähän kiehui hellalle kun oli tärkeämpää tekemistä
(no halailua, minä senkin haihattelija)

Uppopaistetusta ruoasta

Olen saanut hienostopizzaa ystävältä joka muuttaa Brysseliin

ja sipulirenkaita ja kalapuikkoja ja perunalastuja ikiomalta ihmiseltä joka muuttaa yksiöön.

Brysseliin minulla ei ole rahaa mennä tervehtimään. Yksiöön kannattanee jättää hammasharja.


Olen purrut itseäni kieleen. Olen maksanut laskut ja hymähtänyt tyhjentyneelle tilille.


Olen kehittänyt kummallisen unirytmin, jonka tahdissa herään joka aamu viiden maissa noin tunniksi ja luen sitten itseni uneen jälleen.

niin kaukana on ikäväsi maa

Kuuntelen työväenlauluja ja Ultra Brata,
siivoan kaoottista huonettani ja kaipaan Helsinkiin, kotiin,
sinne missä on kaikki, mikä on minun.

kaiken kauneus

Hienoja hetkiä kesätöissä on, kun leiriläinen uskaltaa kertoa eronneensa poikaystävästään,
toinen myöntää kiusanneensa ja haluaa tehdä sovinnon,
ja kun seison ryhti suorana kuin pastori ainakin ja luen päivän evankeliumitekstiä,
kun ukkonen vihdoin tulee monen liian kuuman päivän jälkeen ja lohdun helmet pisaroi.
Vaikka välillä kirosin ja itkinkin, tunsin olevani kotonani avaimet kaulassa ja vastuu harteillani - kun vain vielä joskus uskaltaisin lausua myös synninpäästön ja Herran siunauksen.
En tiedä tuleeko pappi, mutta tulee aikuinen, tulee ihminen

Ja sitten on hetket, kun hän vie minut rantaan, aurinko laskee, hän
osoittaa: tuolla on minkki ja tuolla on koskelo, ja näetkö nuo lokit
Ja minä kehrään ja hymyilen ja tunnen olevani viimeinkin nainen
(maailman onnellisin sellainen)
Vaikka hän lähtee pian, ei se haittaa, niin sen kuuluukin mennä.

Huomaan että minussakin on loputtomasti sanomattomia sanoja, pakko puhua puhua puhua,
ja voisin kirjoittaa sata blogitekstiä hymystä, jonka löysin.

Nyt soi Spotify Unlimited ja Tänään olen vapaa-listani ja on ikävä Helsinkiin.

Siellä missä nokkoset lakastuu

Kalenteriin on kirjoitettu ystävien nimiä ja ostoslista nachoja varten.

Nukun skottiruutuisen vilttini alla. Iltapäivällä rakennan palapeliä ja syön keksejä.

Rahaa on juuri ja juuri vuokraan ja ruokaan. Voin valita: joko pelottaa tai sitten uskon että kaikki järjestyy. Olen opetellut valitsemaan jälkimmäistä.

Kesän kaunein morsian on minun siskoni. Lohta ja paistettuja perunoita, mansikkakakkua; eikä voi kuin nauraa muun salin mukana, kun hillitön liikutusitku katkaisee lyhyeksi alun perinkin suunnitellun puheeni.

läksi tyttö tietä myöten

Viime viikolla sanoin muutamat heiheit oli kiva tutustua mä aion nyt halata sua saanko sun puhelinnumeron nähdään syksyllä, kävin leffassa, päädyin kävelylenkin päätteeksi hakemaan pitsaa ja yöt pakkasin siivosin pakkasin siivosin. Lauantaina tuli auto hakemaan minuakin takaisin maalle kesän ajaksi. Auto pysähtyi matkalla Ikeassa, mukaan tarttui punainen lintutyyny jota rutistin koko matkan torjuin ikävää nukuin itkin vain ihan vähän ilahduin kun kasvillisuus ja pinnanmuodot alkoivat näyttää tutulta.

Maalla on hiljaista, vihreää, pientä, ihmiset ovat olleet äkäisiä, varastetut autonrenkaat ovat löytyneet kiljupönttöjen vierestä ja jalkoja voi viilentää järvessä. Kai täällä on ihan hyvä.

Yhteiskuntapolitiikan opiskelijaa minusta ei nyt sitten tulekaan, niin nopeasti tajusin etten osaakaan ja kasasin tavarani ja juoksin junaan.

Nyt on: loma. Kesäyöt, jäätelö, yökyläily, kaunokirjallisuus, elokuvat, järvi ja paljon metsäpolkuja.

Kappale on aiemmin jo ollut täällä blogissa,

mutta silti

vasta nyt se kertoo kaiken

kävin ja tulin takaisin

Lontoossa sekava ilta,
en ole varma mitä tapahtui, mutta tiedän ettei enää koskaan.
Hukkasin rakkaan pinssin ja puuteri meni rikki, mutta nauroin paljon.

Otetaan äärettömän monta askelta,
kartta taitellaan joka kerta väärin ja
King's Crossin asema on pettymys,
mutta löydämme hienon kirkon.
Britannia on kehitysmaa

Walesiin kestää bussilla seitsemän tuntia
puhutaan asioista, joista vaietaan iäksi
What happens in Wales, stays in Wales,
eväänäni jääteetä ja vegaanileipää.

Lampaita niittyjä lisää lampaita

Walesissa kiipeämme korkealle mäelle
Kuljemme polkuja jotka ovat suoraan Ihmemaasta
Ajamme höyryjunalla
Syömme paljon, nukumme epämukavasti, metsästämme aamukahvia
Uitamme varpaita meressä, torjumme vaivaisenluita
Parasta on nähdä ystävä monen kuukauden jälkeen.

Paluu Lontooseen, edellistä epämukavampi hostelli, mutta kaupungista alan vihdoin pitää.
Dinosauruksia joista kymmenenvuotias minä olisi ollut niin hirmuisen onnellinen,
Sohon yöelämää ja
seuraavana päivänä etsimme teekauppaa ja postilaatikkoa,
kortit lähtevät vasta lentokentältä ja tuliaiset löytyvät sieltä myös
Lentokoneessa kikatamme ja kanssamatkustajat paheksuvat.
Hyi helvetti, mäpä oksennan

Ihana reissu, ihana olla kotona.
"Kiva kun olet kotona" saa minut hymyilemään kuin hölmö

Palasia lähimenneisyydestä

harva onnentunne on niin täydellisesti tiivistettävissä muutamaan desilitraan
kuin kylmä tölkki jääteetä kun on kävellyt koko päivän Pariisissa
(Montparnasse on taiteilijoiden alue)

olen muistellut sitä

ja kierrosta linnan raunioissa
minulla ei ole tietoa mutta olen hyvä esittelemisessä

jos lähtee juhliin eikä löydä niitä, voi keinua ja katsoa merta sen sijaan

joskus jonkun taskusta puuttuu kolikoita jäätelön ostamista varten ja silloin kerätään kolehti



tämä on blogin sadas teksti
kerro jos näet tämän, kerro mistä pidät, kerro mitä kaipaat

teet kaikesta siedettävämpää

Sain pyytämäni taivashetken,

"Olet kokonaisvaltaisesti söpö"

"Näen sut vielä aktivistina puolustamassa suolla sammakoiden elintilaa"

ja niin, olenhan minä maailman onnekkain ihminen. Ihania ihmisiä pöydän ympärillä kertomassa, miksi he pitävät minusta, ja minä saan kertoa miksi minä heistä

ihan kaikkea en kuitenkaan voi kertoa

teet kaikesta siedettävämpää

ja vaikka tekee kipeää

ei haittaa

lailla siemenen laitat mut itämään

ja jalkojes juureen voin kasvaa

teet uudeksi taivaan ja maan

ja nostat mun usvaksi sen väliin

ja vaikka se usva on sakeaa

sinä tiedät reitin sen läpi

hiljainen arka pyyntö

Mitä ajattelin tänään:

Tarvitsen lepohetken.

Kun ei yhdeksän tunnin yöunet, ei ruoka, ei edes lempibändin keikka poista tätä tunnetta.

Olen kirjoittanut tusina postausta, poistanut kaikki ennen julkaisua.

En ole lukenut pääsykoekirjaa moneen päivään.

Vaati suuria ponnistuksia soittaa mummoloihin ja toivottaa äitienpäivää.

En löydä sanaa sille, miltä asiat tuntuvat. Tunkkaiselta? Vaikeilta? Ei-miltään?

Tarvitsen taivashetken, sellaisen hetken joka antaa voimia

herätä arkiaamuihin, sellaisen hetken joka

antaa merkityksen muille hetkille

lämpimän muiston ja turvallisuudentunteen.

Nämäkin sanat tuntuvat niin rumilta. Mutta julkaisen nyt. Kuitenkin.

Isä, minua väsyttää

rakastakaa mua, vielä kerran, joku.

vappua vietin minäkin

Ensimmäinen opiskelijavappuni, ensimmäinen oikea vappu.

Aloitin sen juhlimisen jo maanantaina, kun Konviktilla paistettiin ainakin sata munkkia ja laulettiin ainakin sata tuttua riparilaulua. Tuntui kodilta pitkästä aikaa. Minun ihanat, tärkeät ihmiset.

Tänään skumppaa oli paljon, ja tuntematon nainen ja tuntematon mies tarjosivat lisää.

Haalareissa oli kaksi ihan itse ommeltua merkkiä, ja Ullanlinnanmäellä enemmän ihmisiä kuin olen ikinä nähnyt yhdessä paikassa. Aurinko paistoi, teekkarit olivat humalassa ja meitä nauratti.

Tein päätöksen: toisesta yliopistovuodestani tulee paras vuosi ikinä.

take me somewhere i can grow

Yksinäiset Itsenäiset naiset ovat tällaisia,

he värjäävät hiuksensa itse,

eikä haittaa, että väri tekee lattiaan tahran, ei sitä kukaan huomaa.

He valitsevat viininsä itse,

kauniin etiketin perusteella,

ja juovat sen keskellä viikkoa, jos huvittaa.

Itsenäiset naiset ostavat junalipun Turkuun

tapaamaan vanhoja ystäviä
selvittämään onko siellä pankkiautomaatteja.

Itsenäiset naiset muuttavat syksyllä

omaan huoneeseen, ja odottavat jo innolla ensi vuotta.

Itsenäiset naiset suunnittelevat Walesin-matkaa.

Itsenäiset naiset pärjäävät, epävarmuudesta ja peloista huomaamatta.

Pärjäävähtän?

Voimabiisi.

Elämä kihelmöi

Täällä sataa taas, ei se mitään, en minä auringon vuoksi Walesiin muuttanut.

Viikonloppu oli jäätelöä ja next episode, next episode. Tuntuu hyvältä klikata play ja enter, kun on kulkenut kolme viikkoa ilman ruutua.

Himoitsen korvakoruja nettikaupoissa.

Ostan kurkkuja ja paprikoita ja teen leipiä ja salaatteja.

Ei minulla ystäviä tässä kaupungissa ole, mutta teatterikurssikaverit moikkaavat kadulla, se riittäköön.

Välillä hihityttää ja kihelmöi. Kai elämä yleisesti.

a broken heart at the hands of a child

Valkoinen ruusu ikkunalaudalla lakastuu,
viimeinkin saan piiloon kaiken joka muistuttaa.
(mukit ja kortit ja tunteet)

Ja on kohtuutonta, että tässä tilassa pitäisi kyetä lukemaan pääsykoekirjaa tai kreikkaa tai pakkamaan,
kun haluaisin vain syödä suklaata, nukkua ja unohtaa.
Yksin en kestä olla hetkeäkään - kun kukaan ei ole paikalla, saatan hajottaa esineitä.

En ole nähnyt aurinkoa sen jälkeen.

Pahoittelisin muuten kryptistä ja itsesäälistä kirjoitustapaani, mutta tässä huoneessa on uusi sääntö: anteeksi ei saa pyytää turhaan. Se on hyvä sääntö. Ja tässä huoneessa kuunellaan tänään näitä:

sun ei tarvitse kuulua vain yhteen maailmaan

Rauhanaseman ulkopuolella hämärtyy ilta.
Minä olen hurmaavin itseni, juttelen niitä näitä, nauran,
pelaan peliä.

Ympäristöministeri sanoo muistavansa minut,
no eihän se tietenkään oikeasti muista,
mutta sanat saavat minut
suoristamaan ryhtini
- on minullakin lupa olla täällä.

Haluaisin jonakin päivänä
olla yhtä hyvä kuin nuo,
olla Nuhevin puheenjohtaja

se joka tunnetaan eikä se joka tuntee.

Ihanat juhlat,
ihana toinen maailma
joka pelastaa minut
tästä elämästä silloin kun pelastusta tarvitsen.

mutta sydämeni jää

Kävin eilen kahvilla maailman kauneimman naisen kanssa,
sillä oli naurava vauva ja se sanoi kärsivänsä asfalttistressistä.
Se puhui ajasta jolloin oli kaksikymppinen,
minä mietin,
että kymmenen vuoden päästä minä haluan olla juuri tuollainen.
se leikkasi tukkansa koska minun hiukseni rohkaisivat

Täytimme ystävän huoneen ilmapalloilla,
nyt se ei pääse sinne vaan joutuu nukkumaan meidän huoneessa.
Ei haittaa.

Olen ehdollistunut vihaamaan tätä huonetta, sen värejä ja loputonta pölyä ja vaatekasoja ja liian vähäistä kaappitilaa.
Tahtoisin oman keittiön ja niin paljon kaikkea muuta.

Ja mietin, mikä se on mikä elämästäni puuttuu.

Voiko ihminen muuttaa kerralla kaiken? Voiko ihminen muuttua toiseksi, jos oma itseys oksettaa?

toisinaan kaipaan aikaa,
jolloin auringonnousu sattui
ja sydämeni oli missä lie
sillä silmäkulmissani on jäljet
joista näkee että silmillänikin
joskus hymyilin
SMG - Ota minusta puolet

miten vielä menisin ja nauraisin

Kärsin viikon kriisistä, en pystynyt syömään, itkin, uskoin että mikään ei koskaan onnistu eikä palaa ennalleen.

Mutta kai nyt kaikki on hyvin,

tykkään yhteiskuntapolitiikan pääsykoekirjasta,

siitä kun postiluukusta tipahtaa Vihreä lanka

ja kirje joka alkaa sanoilla

"Hei uusi vihreä"

Siitä että maalla onkin ihan mukavaa

täällä kun on ne kaikista parhaat ihmiset,
Heli Kajosta, First Aid Kitistä ja Marina & Diamondsista,
Iidasta ja Sofiasta,
auringonpaisteesta ja ohuemmasta takista ja maihareista,
siitä että minä olen liittariedustaja ja siitä
että on loma.

Tein elämäni ensimmäisen oikean CV:n.
Ehkä sen kunniaksi kahvia ja pääsiäismuna.

Ollaanko onnellisia kaikki?

hetken levollinen mieli

Osoitin mieltä eduskuntatalon edessä

Parhaita päiviä ikinä vaikka varpaita palelsi

Menin punavihreisiin bileisiin,

valehtelin kuuntelevani jotain artistia

vaikuttaakseni fiksummalta

Sain kuulla että

päiväntasaajalla näkyy niin paljon

enemmän tähtiä kuin täällä

Ja kun olin menettämässä

uskoni itseeni ja maailmaan

sain ystävältä kolme keltaista ruusua

somistamaan huoneeni ja ajatusteni

boheemia kaaosta, kuten myös

Saima Harmajan Kootut runot,

jotka toinen ystävä antoi minulle

ja joista opin jotakin.

Pienet ja kärsivät tähdet

katsovat kaupunkiin

Olen niin väsynyt tänään

tuskiini hiljaisiin

Kerran, kauan sitten

palavaa unta näin

Taivalla hulmusi tähdet

ylleni syöksähtäin

Siitä on liian kauan

- Nyt minä rukoilen

vain, että tänään saisin

nukkua vähäsen

Saima Harmaja: Sairas, 1931

Että tietäisin kuka minä olen

Menin tänään kävelylle merenrantaan. Otin musiikin pois korvilta, etten sulkisi jotakin olennaista vahingossa ulkopuolelle tai itseäni liian tiukasti oman pääni sisään. Vesi kulki voimalla saappaiden yli, kiipesin suurelle kivelle tuijottamaan aaltojen muodostumista ja lyöntejä ja tuntui kuin ymmärtäisin vähän paremmin Tove Janssonia.

Ensi kuussa aion viettää kaksi viikkoa kantaen vakosamettitakkisessa selässäni rakasta mustaa reppua kaupungista toiseen. Aion ostaa uuden muistikirjan ihan vain tuota matkaa varten, se saa toimittaa kalenterin ja päiväkirjankin tehtävät, jottei tarvitse kantaa kolmea erillistä. Aion istua Seinen rannalla ja yrittää oppia ymmärtämään itseäni. Yöbussit kuljettakoot minua paikasta toiseen.

Toivon niin kovasti että voisin jättää pelkoni tuolle matkalle ja palata kotiin ilman niitä.

eksyksissä hieman

Sulle valheen valhetta en ehtinyt mä kertomaan
laskematta kannet auki paljastin aivan kaiken
peittää voinut en
onni sellainen
kerran on vain mahdollinen

Maailma on meille
mennään
eikä menty milloinkaan
minä tiesin aina
tiesinhän vaan ihanaa on kuunnella
niin harhaisia hourematkoja
keksittyjä kaupunkeja
--
Toivoin että saisin sen minkä hän tai jotain sinne päin
Hetket, voikukanlehdet syksyin, tiedähtän
kaiken kerrallaan ilmaan puhaltaa
PMMP - Heliumpallo

Yhtäkkiä tajuaa, miten jokin laulu kertookin omasta elämästä.
Toisina päivinä on uskomattoman hienoa, kun saan tavata esikuvani ja hän nauraa vitsilleni.
Toisina en ymmärrä mikä on kaiken tämän tarkoitus,
miksi minä opiskelen tätä,
kuka minä olen ja minne olen menossa ja mitä minä haluan?
En ainakaan tätä, pölyistä sängynalusta ja Facebookissa vietettyjä tunteja.

Joskus kaipaan sitä aikaa, kun olin nuorempi ja idealistisempi ja maailma tuntui sydäntäkouristavan suurelta ja kirkkaalta. Oliko Helsinki minulle vain keksitty kaupunki?

Aion olla kaunis tänään

Laitoin peiton lattialle koska kokolattiamatto on karhea ja kova. Siihen peitolle asetuin niin kuin tortillapohjan päälle asettuvat täytteet ennen rullaamista. Kerroin tietokoneelle, mitä musiikkia haluan kuulla, ja sitten mietin vain että jossain vaiheessa tulevaisuutta voisin olla absoluuttisen onnellinen. Ja yritin olla liikkumatta. Yleensä en osaa.

Tänään en aio tehdä mitään tähdellistä. Aion vain istua olemassa iloinen, kunnes tulee ilta.

Illalla pukeudun kauniiseen siniseen mekkoon ja punaisiin korkokenkiin ja kävelen alas kaupunkiin. Skottilaisten kansantanssien kerhon kevättanssiaiset avaavat minulle ovensa, sillä minulla on kauniin kiemuraisin sanoin koristeltu pääsylippu, joka maksoi minulle sellaisen setelin jossa on Adam Smithin kuva.

Aurinko lämmittää aamuisin jos menen aivan kiinni ikkunaan.

tunnelmia maalta

Losers are people who are so afraid of not winning, they don't even try.

Suuria suunnitelmia ensimmäisen yliopistovuoden viimeiselle periodille: paljon opiskelua, pianonsoiton opettelua, Luonto toimii-kurssi ja muuta vihreilyä, yliopistoliikuntaa, terveempi unirytmi, Konviktia, kevättä, onnellisuutta.

Tekee joskus hyvää poistua kaupungista, vaikka lapsuuden maisemissa onkin kylmä ja hengenvaarallisen liukasta eikä oikein mitään tekemistä. Ostin Ultra Bran Kroketti-levyn ja olen fiilistellyt Heppaa ja Lähetystyötä ja vellonut siinä tuskassa, kun en koskaan päässyt niiden keikalle. Olen nauttinut vaaleasta leivästä ja muista ylellisyyksistä. Pimeä alkoi ahdistaa, joten sytytin monta lamppua huoneeseeni ja kuuntelin musiikkia kovalla enkä suostunut ajattelemaan muuta kuin kevättä.

Viime viikkojen tunteet tiivistyivät yllättäen yhteen ainoaan lauseeseen kummallisesta mutta ilahduttavasta elokuvasta:

vastaan haasteeseen

Olen maailman huonoin tekemään haastepostauksia, mutta kun ihana teologisisar Iida minua sellaisella heittää niin onhan se nyt tehtävä!

Kahdeksan faktaa minusta siis.

1. Juuri nyt minun pitäisi olla pakkaamassa Vaasan-reissua varten ja lukemassa kreikkaa tai systemaattista teologiaa.

2. Juuri nyt haluaisin olla keittiössä juomassa kahvia kämppisten kanssa, junassa matkalla Pietariin tai Moskovaan, sylissä, jossain.

3. Eilen minulta kysyttiin, että jos olisin tähti, mikä tähti olisin. En tiennyt. Eilen joku halusi kuunnella nauruani. Nauroin.

4. Olen nukkunut hyvin vähän tällä ja viime viikolla. En aina muista, että neljän tunnin yöunien jälkeen saattaa oikeasti väsyttää. Öisin voi tehdä niin paljon kaikkea: kävellä Tervasaaressa etsimässä tähtiä, katsoa Titanicin ensimmäistä kertaa, avata salaisimpia mietteitään.

5. Kun minulta kysytään, tuleeko minusta pappi, vastaan aina kyllä. Jatkokysymys on aina miksi, mutta en osaa vastata - koska se on minulle tarkoitettu tie?

6. Kahdeksaa faktaa on vaikea keksiä. Muutenkin asioita on vaikea saada tehtyä loppuun. Olen sellainen, jolla jää teekupin pohjalle aina jäähtynyt tilkka, sellainen joka ei lue tenttikirjaa koskaan ihan kunnolla loppuun, sellainen joka aloittaa kaikkea mutta ei pääse loppuun asti. Luennoille lähteminen ja ajoissa oleminen on joskus vähän vaikeaa ja luuseri on sana joka sattuu koska se osuu

7. Edelliseen kohtaan viitaten, tahtoisin opetella olemaan jämptimpi. Loogisempi. Enemmän järki- ja vähemmän tunneihminen. Sen lisäksi tahtoisin opetella soittamaan pianoa, meikkaamaan ja tekemään hyvää kasvisruokaa sekä argumentoimaan hyvin. Olemaan sinut itseni, hiljaisuuden ja yksinolon kanssa.

8. Mun uusi suosikkibiisi on Vuokko Hovatan Lempieläimiä koska sinä, kun sun silmissä on ilvestä mutta sitä ei löydy Youtubesta. Kuunnelkaa se Spotifysta. Tai kuunnelkaa jotain muuta.

Tämä kiittää ja kuittaa ja nyt oikeasti pakkaa. Mikä onkaan parempaa kuin reissut vanhojen kavereiden kanssa?

laskiaisriehassa

Kylmyyskin tuntuu epätodelliselta

kun elää unelmaa
Perustuloa ja laskiaista juhlivia
opiskelijoita

Sinä nojaat raitiovaunupysäkin kaiteeseen,

poltat tupakkaa,

minä olen mitätön mutta

onnellinen, niin onnellinen

Nauratti vaikka en tuntenut
enää jalkojani
Puoluetoimistolla
en saanut henkeä pakahduin
toteutuneden haaveiden painosta

PS.
Suosikkisanani maailmassa ovat
"Saavumme Helsingin päärautatieasemalle"

epätoivon esseet ovat jäätyneitä lintuja

Minä haluaisin olla sellainen, joka hengittää syvään. Sellainen, joka hymyilee usein ja joka iloitsee aidosti pienistä asioista. Sellainen, joka puhuu paljon ja uskaltaa tervehtiä kaupan kassaa tai bussikuskia muutenkin kuin mutisemalla katse jalkoihin painettuina. Joka nauraa useammin kuin itkee, sellainen joka ei hermostu niin helposti.

Tahtoisin olla sellainen, jonka kalenterissa on vähän liikaa tapaamisia ja tekemistä niin, että se ei nuku tarpeeksi. Sellainen, jonka nimi tiedetään, sellainen, jolle sanotaan, että "olen nähnyt sinut jossain".

Minä tahdon olla joku.

Tahtoisin olla sellainen, jota sanotaan ihanaksi ja jota kaivataan kun se on poissa.

On niin väsyttävää kadehtia kaikkia muita siitä, että ne ovat ahkeria laihoja kauniita fiksuja valovoimaisia hurmaavia parempia ei-minuja

sellaisia, jotka eivät välttele velvollisuuksia lukemalla omia vanhoja blogimerkintöjään ja keittämällä vielä yhden kupin kahvia, sellaisia. Toisenlaisia.

Mutta tätä paikkaa minä rakastan,

täällä eletään öisin

tehdään graduja juodaan teetä

mukavat urheilijapojat

viehättävät nuoret naiset

älkää vielä menkö 

Minä tarvitsen teitä, hetkiä keittössä

Minä tahdon oppia, olla kaltaisenne

Kuuleeko Suomi, täällä Wales

Minulla on punnan hintaisia posliinimukeja ja mikrossa lämmitettyjä kevätrullia. Mereltä tuulee taukoamatta, eikä sade lopu koskaan, muuttaa vain muotoaan.

Opiskelen mainontaa ja elokuvajuonen kirjoittamista ja improvisaatiota tästä viikosta alkaen jonnekin toukokuulle. Seinäkalenterin sain pikkusiskolta joululahjaksi, merkitsen siihen päivät juoksevilla numeroilla, tänään on 4.

Täällä postimerkit ovat nuoltavia ja Spotify-mainoksilla on ihana aksentti.

Kaikki talot ovat samannäköisiä tässä opiskelija-asuntokylässä mutta löydän niiden joukosta oman oveni.

kun viini valuu laseihin

Olen koukussa hyvään musiikkiin,

eilen puhuin politiikkaa ja 

olin tuntemattomien miesten kanssa oluella

onko se väärin?

Tänään heräsin vasta puoliltapäivin,

aion hakea Jukolasta ystävän ja tehdä ruokaa.

Elämä on välillä aika ihanaa, hihi.

Miia, pidä hauskaa Walesissa, tulee ikävä. ♥

siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin

Haalarit,
yliopistoliikuntaa,
kirkkohistoriainnostus,
kasvisbaari,
Tuomas-messu ja katseen kohottaminen Karitsaan,
pieniä hetkiä keittiössä,
kävelyä Katajanokassa,
"Pyhä Birgitta näki näkyjä, joissa esimerkiksi kehotettiin rukoilemaan kiirastulessa olevien hahmojen puolesta" on hyvä sisäpiirin vitsi,

enkä aio huomata sitä hengenahdistusta, joka aina välillä tulee

koska minä olen teologi minä olen Helsingissä minä elän

kalenterissa tapaaminen ystävän ja vauvan kanssa ja politiikkaa, viikonloppu yksin ja sitten taas ensi viikko ja sitä seuraava ja kevät jolloin illat ovat valoisampia eikä enää ahdista

voisin kasvaa kuin pihlaja

Tunnen iloa, koska olen ihastunut eksegetiikkaan eikä Heikki Räisäsen kirja ole sittenkään ollenkaan huono. Olen inspiroitunut edelleen uudenvuodenlupauksista ja siitä, että se uusi elämä on tässä ja nyt. Pyjamabileet niiden kanssa, joiden seurassa voi heittää räävitöntä vitsiä asioista joita ei voi kirjoittaa tähän. Eilen Cluedon pelaaminen nosti sykettä ja tänään näen lisää ihania ihmisiä. Viikon päästä pääsen takaisiin Helsinkiin, kotiin. Koska minulla on nyt oma vedenkeitin, voimme Sofian kanssa kuolla teen yliannostukseen opiskelujen ohessa.

Ajattelin tänään itseäni vuosien päästä, gradua tekemään, olisin aikuisempi ja coolimpi ja itsevarmempi ja kiinnostavampi kuin nyt olen.

Heräsin aamulla ajattelemaan kesää. Ehkä tänä kesänä pelkään vähemmän ja lähden road tripille ja uin aamuvarhaisella.

se joka astuisi sisälle

joka kävisi taloksi

se työntäisi kädet multaan

sitä aurinko palvoisi

sille laulettaisiin

se hajonneet korjaisi

ja lemmikki korvan takana

se pohjoiseen ajaisi

Tänä vuonna olen

Olen syönyt perunasalaattia ja quesadilloja. Olen unohtanut nuudelit kaupan kassahihnalle ja juonut teetä lainatussa college-asussa. Olen tehnyt lumienkeleitä keskellä kaupunkia keskellä yötä.

Olen ollut julkea ja olen ollut hermostunut. Olen voittanut kimblessä erän, joka pelattiin kaksi viikkoa aiemmin (silloin vielä hävisin).

Olen ollut ei-minä ja miettinyt kuka minä olen. Olen ollut olematta olemassa ja valehdellut päin naamaa olevani ehkä kotona nukkumassa (ei minusta koskaan tiedä).

Olen löytänyt Minnalle täydellisen villasukkamallin.

Olen mennyt vasta aamulla nukkumaan. Olen väsynyt.


Jätän tämän kappaleen tähän, koska pidän tästä cover-versioinnista.

ja joka päivä kuvittelen erilaisen elämän

Uusivuosi vietetty,

oli villiä,

petollisia margaritoja ja vanhoja ystäviä.

Tänään ei tarvinnut jaksaa muuta kuin

katsoa Big Bang Theorya jakso jakson perään.

Mutta huomenna, vähän myöhässä,

aloitan uuden vuoden.

Olisikohan tämä se vuosi, jolloin viimein hankkisin vatsalihakset? Opiskelisin ahkerammin? Tatuoituisin? Vuosi, jonka loppuessa voisin olla itseeni jotenkuten tyytyväinen ja täyttäessäni 20 minun ei tarvitsisi tuskailla ikäkriisin kanssa?

Huomenaamuna herään uutena minuna. Ihmisenä, joka viimein tietää, mitä haluaa ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen sen.

all i wanna be is everything

Vuoden vaihtamisesta

Kävin luistelemassa kaksi numeroa liian pienillä luistimilla ja takaperinluistelukilpailussa voitin siskoni poikaystävän. Pitäisi opetella sukulaisuussanoja, tuleeko tuosta tyypistä minulle lanko vai mikä se nyt on?

Tein lumienkelin.

Huomenna ajattelin palata Jyväskylään. Ehkä laskea viidestä alaspäin ja aloittaa uuden vuoden. Tai ehkä vain antaa sen soljua tajuntaan ilman suurempaa dramatiikkaa: 2013.

Ehkä sitten ylihuomenna olen jo täynnä intoa ja tavoitteita uudelle vuodelle. Päällystän kalenterini ja kirjoitan siihen muutaman päivän täyteen. Ehkä sitten tiedän mitä haluan.

Paitsi että tämän tiedän:

haluan että on kevyt olla

ei fyysisesti, koska näin on ihan hyvä, vaan mieleltä kevyt, niin, että ei tunnu pahalta elää omassa päässä.

Haluan käydä yksin elokuvissa. Haluan kävellä ympäri Lontoota ja juoda smoothien ja haluan nähdä musikaalin, Les Miz kelpaisi erinomaisen hyvin. Haluan, että villapaitani on aivan läpimärkä Walesin sateesta, kun astun pubiin, ja että oranssit hiukseni liimautuvat poskille, ja haluan että joku hymyilee minulle. Haluan pukeutua sukkahousuihin joka päivä. Haluan puhua kielillä; ja edes muutaman sanan kymriä. Osaan jo yhden: prifysgol.

Viime vuonna tein uudenvuodenlupauksia: en matkusta Euroopan ulkopuolelle enkä laihdu merkittävästi enkä löydä elämääni rakkautta. Tälle vuodelle en halua luvata ainakaan tuota viimeistä, koska vaikkei rakkaus kenties löydykään, kerrankin tuntuu siltä että mieli on huonompi jos ei jätä edes pikkuruista ovea auki kaiken varalta.