Hienoja hetkiä kesätöissä on, kun leiriläinen uskaltaa kertoa eronneensa poikaystävästään,
toinen myöntää kiusanneensa ja haluaa tehdä sovinnon,
ja kun seison ryhti suorana kuin pastori ainakin ja luen päivän evankeliumitekstiä,
kun ukkonen vihdoin tulee monen liian kuuman päivän jälkeen ja lohdun helmet pisaroi.
Vaikka välillä kirosin ja itkinkin, tunsin olevani kotonani avaimet kaulassa ja vastuu harteillani - kun vain vielä joskus uskaltaisin lausua myös synninpäästön ja Herran siunauksen.
En tiedä tuleeko pappi, mutta tulee aikuinen, tulee ihminen
Ja sitten on hetket, kun hän vie minut rantaan, aurinko laskee, hän
osoittaa: tuolla on minkki ja tuolla on koskelo, ja näetkö nuo lokit
Ja minä kehrään ja hymyilen ja tunnen olevani viimeinkin nainen
(maailman onnellisin sellainen)
Vaikka hän lähtee pian, ei se haittaa, niin sen kuuluukin mennä.
Huomaan että minussakin on loputtomasti sanomattomia sanoja, pakko puhua puhua puhua,
ja voisin kirjoittaa sata blogitekstiä hymystä, jonka löysin.
Nyt soi Spotify Unlimited ja Tänään olen vapaa-listani ja on ikävä Helsinkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
että tahdon oppia tietämään
mitä yritit sanoa
nään jo nyt paljon kauemmas