Viime aikoina
olen tiedostanut, miten paljon kesällä kaipasin Helsinki-ystäviä, tuttuja kasvoja, ihmisiä joiden kanssa valittaa tylsistä luennoista ja kanssateologeista, ihmisiä elämään rinnalle.
olen ollut krapulassa, olen ollut flunssassa.
olen eksynyt jonnekin moottoritien varrelle ja vannonut, etten enää koskaan nouse bussin kyytiin tässä kaupungissa, löytänyt sittemmin takaisin
olen ollut pohjattoman surullinen ja peloissani, hajonnut pieniksi palasiksi pimeään rappukäytävään, soittanut korvaamattomalle äidille ja kummitädille ja löytänyt apua
sain valaistuksen opintoihin: ei, minusta ei tulekaan pappia, ei ainakaan näillä näkymin, A2-linja on ihan okei
Tuomasmessu ja teejatkot, olin vähän epäsosiaalinen mutta leivoin hyvää vegaanista piirakkaa.
Tänään alkaa sivuaine.
Taidan olla elossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
että tahdon oppia tietämään
mitä yritit sanoa
nään jo nyt paljon kauemmas