Eteenpäin on mentävä. Jos pysähtyy kuuntelemaan itseään jonnekin yliopiston keltaisten rakennusten väliin,
saattaa kuulla sen, kun sisällään jokin huutaa
MENE
LÄHDE NYT
ENNEN KUIN
ET ENÄÄ VOI
En voi kuunnella sitä, sillä minne minä menisin?
Pois pitäisi päästä, mutta kun ei ole suunnitelma B:tä, on jatkettava niin kuin aina ennenkin.
Silloin, Tuomiokirkon portaiden yläpäässä, kun pitäisi olla hauskaa, unohdan missä olen ja katson tyhjin silmin pimeälle merelle. Milloin kaikesta tuli näin rumaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
että tahdon oppia tietämään
mitä yritit sanoa
nään jo nyt paljon kauemmas