what if the one that got away
came back?
//
Haluaisin sellaisen radikaalifeministisen kommuunin, jossa joku ajaisi hiukset pois keskellä yötä, jossa olisi aina kaapissa pullo halpaa punaviiniä. Sellainen jossa järjestettäisiin usein juhlia ja jossa lohdutettaisiin toisia vaikeina aamuina ja seinällä olisi iso kuva Frida Kahlosta. Lattialla istuttaisiin paljon, kuunneltaisiin musiikkia liian lujalla, joku polttaisi tupakkaa parvekkeella.
//
Tein kerran yhden asian kerralla loppuun, samalta istumalta. Se tuntui hyvältä, vaikka se olikin vain blogipostaus. Yleensä olen multitasking-epäonnistuja, joka yrittää kymmentä asiaa yhtä aikaa ja tekee lopulta yhden vain puoliksi. Rauhoittuminen ja keskittyminen ovat minulle vaikeita. Haluaisin ajatella olevani vähän rauhaton sielu, mutta levottomuuden romantisointi ei välttämättä ole kovin viisasta.
//
Hankin viimein kirjastokortin tänne Helsinkiin kolmen vuoden täällä asumisen jälkeen. Lainasin kolme kirjaa: Totuuskuutio, Mediahuora ja Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Kirjaston työntekijä oli ihana, kirjahyllyjen väleissä viipyily toi mieleen lapsuuden, kun istuttiin parhaan kaverin kanssa tuntikausia selailemassa tietokirjoja ja lähdettiin pyörällä kotiin reput täynnä kirjoja, jäätiin matkalla keinumaan koulun pihalle. Miksen tee sitä enää nykyisin?
//
Tarvitsen ystäviä. Vanhoja ystäviä ja uusia ystäviä. Liian usein on kiire ja väsyttää, jään mieluummin kotiin tai lähden tilanteista pois. Käperryn peittoon rakkaimman kanssa joka ilta, vaikka useammin pitäisi käydä kahvilla kavereiden kanssa, soittaa maratonpuheluita, sopia lounas yliopistoruokalaan. Mä uskon vahvoihin ystävyyssuhteisiin, mutta olen itse kadonnut maailmasta. Jos tätä kukaan enää lukee, niin kuulkaa: ollaan yhteyksissä. Mä en ole unohtanut teistä ketään.
//
Kandidaatiksi valmistuminen on tehty vaikeaksi.
//
Haluaisin kirjoittaa tänne useammin ihanista asioista: syksyn viileydestä, teekupeista, villasukista, hyväntuulisesta tomaattikeiton kokkaamisesta. Niitä vartenhan tää blogi perustettiin. Viimeisen vuoden ajan olen ollut yhtä sydänsurumyrskyä, eksynyt ihmisen riekale ja vähän ahdistunut stressipesäke. Mutta nyt haluaisin olla enemmän olemassa ja enemmän onnellinen. Mä hymyilin joskus enemmän, haluan löytää sen uudestaan (ja ehkä perjantaina löydänkin).
//
Tein kerran yhden asian kerralla loppuun, samalta istumalta. Se tuntui hyvältä, vaikka se olikin vain blogipostaus. Yleensä olen multitasking-epäonnistuja, joka yrittää kymmentä asiaa yhtä aikaa ja tekee lopulta yhden vain puoliksi. Rauhoittuminen ja keskittyminen ovat minulle vaikeita. Haluaisin ajatella olevani vähän rauhaton sielu, mutta levottomuuden romantisointi ei välttämättä ole kovin viisasta.
//
Hankin viimein kirjastokortin tänne Helsinkiin kolmen vuoden täällä asumisen jälkeen. Lainasin kolme kirjaa: Totuuskuutio, Mediahuora ja Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Kirjaston työntekijä oli ihana, kirjahyllyjen väleissä viipyily toi mieleen lapsuuden, kun istuttiin parhaan kaverin kanssa tuntikausia selailemassa tietokirjoja ja lähdettiin pyörällä kotiin reput täynnä kirjoja, jäätiin matkalla keinumaan koulun pihalle. Miksen tee sitä enää nykyisin?
//
Tarvitsen ystäviä. Vanhoja ystäviä ja uusia ystäviä. Liian usein on kiire ja väsyttää, jään mieluummin kotiin tai lähden tilanteista pois. Käperryn peittoon rakkaimman kanssa joka ilta, vaikka useammin pitäisi käydä kahvilla kavereiden kanssa, soittaa maratonpuheluita, sopia lounas yliopistoruokalaan. Mä uskon vahvoihin ystävyyssuhteisiin, mutta olen itse kadonnut maailmasta. Jos tätä kukaan enää lukee, niin kuulkaa: ollaan yhteyksissä. Mä en ole unohtanut teistä ketään.
//
Kandidaatiksi valmistuminen on tehty vaikeaksi.
//
Haluaisin kirjoittaa tänne useammin ihanista asioista: syksyn viileydestä, teekupeista, villasukista, hyväntuulisesta tomaattikeiton kokkaamisesta. Niitä vartenhan tää blogi perustettiin. Viimeisen vuoden ajan olen ollut yhtä sydänsurumyrskyä, eksynyt ihmisen riekale ja vähän ahdistunut stressipesäke. Mutta nyt haluaisin olla enemmän olemassa ja enemmän onnellinen. Mä hymyilin joskus enemmän, haluan löytää sen uudestaan (ja ehkä perjantaina löydänkin).
Ei vitsi, sä kirjoitat niin kivasti, että hymyilyttää ääneen!
VastaaPoistaTunnistan itsessäni vähän liian vahvana tuon monen asian puuhaamisen yhtäaikaisesti... Jotenkin paha havahtua tässä hymyilemässä siihen, että samaan aikaan yritän syödä, keittää aamukahvia, kirjoittaa käyttiksen esseetä, lukea blogeja, tarkistaa netistä sataa asiaa ja jotain muuta varmaan vielä. Käyttis on puoliksi valmis ja kahvi kanssa, mutta se jäähtyi jo.
Haluan: a) tuohon kommuuniin vähintäänkin vieraaksi b) olla vielä vahvemmin sinun ystävä, koska oot niin <3!
VastaaPoista<3
VastaaPoista