sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Me ei olla satuolentoja

Tuijotin tyhjyyteen, kun minuun iski oivallus:
emme ole koskaan yksin.
Meidän vierellämme istuu aina eräs toinen:
se ihminen, joka haluaisimme olla
Minä olen viimein tutustunut omaani

Se nousee ennen minua aamulla,
keittää kahvin eikä soijamaito juoksetu
Sen varjo on kapeampi kuin minun
koska sen aamupalassa on siemeniä

Ja se osaa kaiken
tietää miten kulmakarvat laitetaan
niin etteivät sukulaiset hauku
ja miten netti laitetaan toimimaan

Se on seuranani juhlissa
mutta se ei ehdi puhua minulle
koska sen ympärillä parveillaan
Sen juhlavaatteet on mustaa, luomet kultaa
Se nauraa kun ottaa shotin
eikä sen kurkkua polta

Se on luonnontieteilijä:
ymmärtää orgaanista kemiaa ja miten
ilmastonmuutos toimii ja se
laittaa korkeat korot mennessään puhumaan
ympäristöpolitiikasta
Jään kotiin odottamaan että se palaa

Se ei koskaan astunut ulos
kumpulalaisesta opiskelija-asunnosta
Berliinin kevään jälkeen,
Se ei kadu mitään
Sen elämässä vuodenajat vaihtuvat edelleen
eikä mikään tunne ole kuoliossa

Minä yritän ystävystyä sen kanssa,
vaikka joka päivä otamme yhteen,
huudamme itkemme halveksumme
Toisinaan haaveilemme
yhteisestä tulevaisuudesta
minä ja ihanneihminen